Päästäämpäs sitten leirin toiseen osaan.
Maanantaista jäi uupumaan vielä meidän yömaasto. Illalla 10 aikaan lähdettiin vielä ratsaille. Menin Lempillä! Käveltiin sivutielle ja ravattiin se yhden pellon reunalle. Käveltiin pellon reunaa pitkin yhdelle hiekkatielle, joka ravattiin autotielle asti. Käännyttiin ennen autotietä kuitenkin yhdelle toiselle tielle joka me sitten laukattiin päähän asti. Tarkoitus oli mennä sellaista mutkikasta ja osittain jyrkkää metsälaukkapolkua, mutta sen reitin eteen oli kasattu risuja joten ei päästy siitä läpi. Ravattiin tie takaisin ja mentiin sille pellolle jonka reunaa pitkin tultiinkin. Kun päästiin pellolle, kaikki ampaisi laukkaan ja laukattiin jonossa pellon päähän. Lempi oli ihan super! Raskaaksi poniksi se pääsee kyllä ihan superlujaa. Käveltiin rennosti pellolta tallille. Ennen tallin pihaa Lempi säikähti jotakin ja otti pysähdyksistä pari laukka-askelta :D Pistin Lempin poies ja menin jossakin 12 aikaan nukkumaan.
Tiistai
Estetunti: Lempi
Erikoisesteet: Onni
Eli tiistaina mulla ei ollut aamutallia joten sain nukkua kahdeksaan. Syötiin aamupala ja joskus 11 aikaan alkoi meiän tunti. Menin tosiaan esteitä Lempillä ja saatiin kuvaaja lopputunniksi! Tunti hieman pelotti muo koska tuskin sain ponia edes laukkaamaan sunnuntain koulutunnilla. Fiilikset kuitenkin tasoittuivat kun pääsin selkään. Alkutunnista taas Lempi juoksi pikkasen alta mutta sain sen taas todella nopeasti takaisin. Alotettiin ravipuomeista ja Lempi meni ne tosi nätisti. Pitkällä sivulla piti nostaa laukka. Aluksi Lempi nosti vähän myöhään mutta loppujen lopuksi laukka nousi lähes heti kun pyysin. Vaihdettiin suuntaa vasemmasta oikeaan ja sama tehtävä jatkui, mutta pitkälle sivulle piti tehdä laukassa voltti esteen ympärille. En aluksi saanut ulkoapuja volteilla läpi mutta lopuksi voltitkin onnistuivat.
Aloitettiin hyppääminen tulemalla linjaa kahdella ristikolla ja poni hyppäsi ihan tosi hienosti. Siirryttiin kaarevaan linjaan ja sekin tultiin ilman minkäänlaista ongelmaa. Lempi ei ole siis kamalan paljoa edes hypännyt niin tuli kyllä ihan superpositiivisena yllätyksenä että poni niinkin nätisti hyppäsi. Tultiin lopuksi pientä rataa. Suora linja, kaareva linja, kahden sarja ja ristikko kaarevalla linjalla ja kaksi yksittäistä ristikko. Rata alkoi pienellä niskuroinnilla kun poni ei olisi halunnut jättää ystäviään. Kun ylitettiin ensimmäinen este niin Lempi syttyi oikein kunnolla ja päästiin vauhtiin. Osa teistä oli vähän huonoja mutta paikat oli superhyviä. Mulla lähti sarjan jälkeen jalustimet jalasta mutta jatkoin silti kahdelle toiseksi viimeiselle esteelle. Tokavikalla sain jalustimet takaisin jalkaan ja viimeinen hyppy suoritettiin sitten kunnialla.
Opettajankin mielestä tämä oli päivän paras suoritus :D Eihän jalustimien lähtö nyt pientä rataa saa keskeyttää, eikös? Pistin yksinkertaisesti vaan hanaa ja tuulemaan. Lempikin näytti raskaan urheilusuorituksen jälkeen onnelliselta ja päästiin hyvin mielin kävelemään loppukäynnit. Lopuksi Minttu sanoi että sovin Lempin kanssa hyvin yhteen. Olen aivan samaa mieltä ♥
Tässä välissä me syötiin ruoka ja iltapäivällä oli taas toisen tunnin vuoro. Menin erikoisesteitä Onni-ponilla. Alkuraveissa Onni oli yksinkertaisesti älyttömän laiskalla päällä enkä saanut sitä millään eteen. Laukassa se vähän piristyi mutta eiköhän se tyssännyt sitten siihen kun piti pysähtyä odottamaan omaa hyppyvuoroaan... Aloitettiin pitkän sivun pystystä, joka oli päällystetty heinäverkolla. Ensimmäisellä kerralla Onni kielsi ja tipuin :D Toisella kerralla poni vain kielsi ja kolmannella kerralla päästiin vihdoinkin yli. Seuraavaksi tultiin linjaa, jossa oli pysty jonka alla oli matto ja okseri jonka alla oli musta ränni ja joitakin mustia kolmion muotoisia asioita :'D Linja ylittyi hyvin lukuunottamatta hyppyihin jälkeenjäämistä, ylilöysää ohjaa ja vielä löysempää laukkaa.
Kolmanneksi tultiin pystyä jossa oli kaksi hiekkalaatikon suojat nojaamassa. Siihen tuli yksi kielto ja hypättiin se sen jälkeen kahdesti, ensin madallettuna versiona ja sitten alkuperäisenä. Sitten tultiin kerran semmoinen keltainen ruokapaalijuttu. Se hypättiin ekalla kerralla mutta huomio taittui viereisen esteen värikkäisiin lepattaviin viireihin, joten poni otti sivuaskeleen, ponnistuspaikka tuli liian lähelle ja Onni otti sellaisen kissaloikan että nousin satulasta varmaan kaksi metriä ilmaan. Noh, ainakaan ei tarvinnut ottaa revanssia vaan päästiin ekalla yli. Lopuksi tultiin vielä rata joka meni vähän niin ja näin. Osa esteistä ylittyi hyvin, kuvan pystyä ei poni suostunut hyppäämään joten kolmen kiellon jälkeen tulin sen toisesta suunnasta ja saman tien radan suuntaisesta suunnasta. Seuraava ongelma tuli sarjan mattoristikolle joka loppujen lopuksi kumminkin ylittyi. Tunnista jäi hyvä fiilis vaikka olisin voinnut ratsastaa esteille paremmin ja sitä rataa :D Mutta superonsu!
Viimeisen tunnin jälkeen oli ruoka, eli joskus 18.15, jonka jälkeen meillä oli kokoilta vapaa-aikaa paitsi kävimme tekemässä tietty iltatallin vielä. 23.00 oli hiljaisuus. Olin juuri saamassa unen päästä kiinni kunnes Minttu tulee leirisiipeen kolisuttamaan kattilan kansia ja käski meidät kaikki tallipihalle. Kyse oli siis leirikasteesta, jota olimme koko leirin ajan jännityksessä odottaneet. Hieman hassuun ajankohtaan se järjestettiin mutta järjestyipäs kumminkin.
Ensiksi meidän silmät sidottiin ja Minttu syötti meille suolakiveä, heppanamia ja ruokaöljyä. Sitte meidät pistettiin pareiksi ja parien sisäpuolen jalat ja kädet sidottiin paalinaruilla yhteen. Traileri ajoi pihaan ja meidän piti kävellä sisään. Traikku kierteli mutkin ja möykkyjen kautta kentälle ja me kontattiin ulos samalla kun Minttu heitti meidän päälle vettä. Jäätii laulamaa ihhahhaata kun yksi pari kerrallaan meni Mintun kaa. Meidän piti siis istua jakkaralle, jos oli märkä pesusieni ja piti vastaa kysymykseen. Jos vastaus meni oikein, niin sai mustikan ja jos väärin niin sai vihreän pavun. Sitten parin kanssa mentiin esteen ali, esteen yli ja semmosesta rampista joka oli tehty leikkimökin suojista. "Radan" lopuksi piti syödä semmonen curry-coca cola-sinappi-suola-oliivioljy-sekoitus joka maistu ihan ylisuolatulta kanakastikkeelta. Kun kaikki parit oli suorittanut radan niin meidän piti kasaantua yhteen ja meidän päälle heitettiin heinäverkko. Sitten Minttu heitti monta ämpäriä jääkylmää vettä päälle. Saatiin ottaa siteet pois silmiltä ja viimeinen tehtävä oli kieriä nurmikolla pihan poikki ensin toiseen laitaan ja sitten takaisin.
Käytiin kasteen jälkeen pesulla sillä oltiin sen verran hiekkasia ja likasia. Lopuksi Minttu lämmitti meille kuumaa mehua joka juotiin yhdessä ruokapöydällä.
Keskiviikko
Koulutunti: Keiju
Leirikisat: Lempi
Aamulla me kaikki herättiin puol8 aamutalliin. Haettiin normaalisti hepat sisään, laitettiin vedet ja lakaistiin käytävä. Sen jälkeen oli aamupala. Alettiin aamupalan jälkeen jo vähän pakkaamaan. Sitten Minttu tuli jakamaan hevoset viimeiselle tunnille. Menin Keijulla koulutunnin. Tästä tunnista ei saatu kuvia.
Me aloitettiin kolmikaarisista ravissa. Ne menivät aivan kamalan surkeasti. En saanut sisäpohjetta millään tavalla läpi ja olin jo menettämässä toivoa siitä että saisin laaman niskaa yhtään pehmeämmäksi kun en edes perustietä osannut ratsastaa. Tehtiin pari kertaa vielä nelikaarisetkin jotka eivät menneet yhtään sen paremmin. Me jakaannuttiin kahdelle pääty-ympyrälle ja otettiin jalustimet kaulalle. Tehtiin siirtymisiä ravin ja käynnin välillä aina kun ylitettiin keskihalkaisija. Keiju kyllä siirtyi aina kun pyysin mutta ei kumminkaan taipunut kokoetuosastaan. Ja itselläni oli paino kokoajan jossakin aivan muualla kuin istuinluilla joka saattoi ehkä pikkasen vaikuttaa asiaan. Vaihdettiin ympyröitä ja samalla suuntaa. Tehtiin samaa toiseenkin suuntaan.
Jatkettiin suoraa uraa ja tultiin lävistäjä askeleenpidennyksellä alas istuen. En saanut Keijua pidentämään askelta ilman tunnetta että se on nostamassa laukan seuraavalla askeleella. Mentiin uudestaan ympyröille ja nostettiin laukkaa. Sitten päästiin itseasiaan, siihen ratsastukseen! Suutuin (lukekaa huomautin) Keijulle pikkasen ja tumautin vähän isommin sillä sisäpohjeella. Senhän jälkeen pikkuinen hipaisu pohkeella vei ratsua juuri siihen suuntaan mihin halusin. Tehtiin laukan ja ravin välillä siirtymisiä samalla tavalla kuin käynnin ja ravin kanssa. Laukkaosuuksissa Keiju alkoi selkeästi hakeutua muotoonkin ja oli ihan intopinkeänä että jes me laukataan! Istuinkin siellä itseasiassa paremmin kun olin laukannut sillä useaan otteeseen ilman satulaa ja nyt ilman jalustimia. Tehtiin tämä kumpaankin suuntaan ja jatkettiin sitten ravissa suoraa uraa.
Alettiin kääntämään pitkiltä sivuilta aikaisemmin ja väistätettiin takaisin uralle. Väistöt menivät miten menivät. Tuli niitä hyviäkin pätkiä mutta runko olisi saanut olla kyllä suorempi. Kun mentiin väistöjen ulkopuolella suoraa uraa niin Keiju näytti tosihyvältä. Harmittaa kun ei kukaan voinut kuvata :/ Tultiin vielä lävistäjä askeleenpidennyksellä ja tälläkertaa Keiju todella pidensi askelta! Tuntui tosi hyvältä kun tämä oli ollut mulle pitkään se vaikea tehtävä ei vain tuolla tunnilla vaan yleisestikkin! Tultiin väistöt vielä toiseen suuntaan ja lopuksi ravattiin jalustimilla keventäen loppuravit ja päästettiin heppoja eteenalas. Keiju oli kyllä ihan megasuper! Mintulta kehut ja alas selästä.
Pistin Keijun poies ja menin muiden kanssa kentälle rakentamaan kisarataa. Samalla harjoiteltiin ja käveltiin sitä läpi. Syötiin ruoka ja saatiin jätskit, joidenka jälkeen pakkasin loput tavarat ja menin laittamaan Lempiä kuntoon. Koska alla oli kokematon hyppääjä, tyydyin menemään 40cm. Alkuverkassa Lempi oli tosi kuuma. Ravattiin kumpaankin suuntaan ja laukattiin myöskin. Tähän mennessä kaikki oli vielä ihan ok. Mutta kun alettiin tulemaan verkkaestettä niin tein virheen enkä asettanut Lempiä esteen suuntaan vaan ihan pikkasen vaan pois päin, jonka seurauksena tuli kaksi kieltoa. Kolmannella kerralla päästiin yli. Toiseen suuntaan verkkaeste sujui. Olin oman verkkaryhmän viimeinen. Ensimmäisen ratsukon rata meni hyvin. Toisen ratsukon kuumaponi kielsi useammalle esteelle ja tuli muutaman kerran kentän ulkopuolelle missä me muut odotettiin vuoroa. Siinä vaiheessa mulle iski epävarmuus että mitä jos Lempi tekeekin saman.
Tuli mun vuoro ja siirryin raviin. Tervehdin ja sain lähtömerkin. Nostin laukan ja ennen ensimmäistä estettä löysin itseni jo muiden heppojen luota :D Oon mestarikuski tosiaan joo. Peli ei ollut vielä menetetty. Ylitin ensimmäisen esteen ravissa. Tässä vaiheessa mulle tuli se jäätävä aivopieru ja jatkoin suoraa linjaa vaikka olisi pitänyt kääntää oikealle ja siinä vaiheessa se peli vasta menetettiinkin. Juuri ennen hyppyä huusin että apua väärä este! Sain kuitenkin suorittaa loppuun vaikka hylätty siitä tuli. Jatkoin kierroksen laukkaa ja tulin 1, 2 ja 3- esteet, jonka jälkeen en saanut ponia kääntymään lävistäjän linjalle koska uljas ratsuni päätti taas kipittää ystäviensä luokse :D Siinä vaiheessa totesin että kiitos ja hei, tämä oli tässä. En kuitenkaan ollut pettynyt, enemmänkin vain huvittunut! Kaikesta voikin päätellä sen että poni ei ole kamalasti yksin suorittamassa ollut sillä haluttomuus ja hinku heppakavereiden luokse oli suuri. Olin kuitenkin tyytyväinen Lempiin sillä yritettiin kummatkin parhaamme. Vein Lempin talliin ja menin radalle korottamaan esteitä viimeiseen suoritukseen.
Kisojen jälkeen purkasimme esteet, hain mun tavarat sisältä ja lähdin autoa kohti. Vasta kun olin kotona niin tajusin etten ehtinyt sanoa Luukakselle hyvästejä sillä se vietiin tarhaan samalla kun laitoin Lempiä kuntoon. Kyyneleethän siinä valahtivat, ei auta muuta kun odottaa että näemme taas pian. Oli mahtava leiri! Toivottavasti pääsisin pian taas Mintulla käymään, ikävä jo nyt :/
Tuli muuten vuosi täyteen Luukaksen hoitajana, 6 vuotta täyteen kun lahjoitin palan sydämmestäni maailman sympaattisimmalle ja komeimmalle herrasmiehelle ❤